2. marraskuuta 2017

ON MY SNAPCHAT

Moikka! Tän syksyn aikana on tapahtunut yhtä ja toista, ja mun kirjoittaminen kun on ollut hiukan tauolla, joten sitä ei ole oikein voinut seurata täältä blogista. Snapchatista sen sijaan on pystynyt seuraamaan mun tekemisiä aika tarkastikin. Kokosin tähän postaukseen pari viime viikkojen kohokohtaa:
Ensimmäinen kuva kiteyttää hyvin, mitä oon paljon puuhaillut tässä lähiaikoina. Elokuusta lähtien oon siis hyvinkin ahkerasti ollut katsomassa salibandya. Steelers on kova juttu täällä Hämeenlinnassa, ja kun poikaystävä pelaa A-poikien sm-sarjaa, tulee sitäkin seurattua aina kun mahdollista.
Toisessa kuvassa olin shoppailemassa Hyvinkäällä Willassa. Hämeenlinnasta uupuu Ginatricot, ja mulla oli sinne lahjakortti, joka piti saada käytettyä. Harmaa paksu neule oli tarkoitus ostaa täksi talveksi, ja löysin kuin löysinkin etsimäni
Kolmannessa kuvassa olimme viettämässä täydellistä päivää Tampereella. Ensin Henrillä oli tiukka peli KooVeeta vastaan, jonka Steelers voitti tiukasti. Sen jälkeen menimme yhdessä koko perheen kanssa juhlimaan Henrin isän vaimon syntymäpäivää ravintola Tampellaan. Ruoka oli mahtavaa ja asettelu myös viimeisen päälle mietitty. Kaikilla oli oikein hauskaa, ja lähdimmekin vasta kun kello lähenteli puoltayötä.
Tämän setin ensimmäinen kuva on otettu Teneriffalta kukkulalta. Tästä reissusta en oo edes täällä blogissa maininnut, mutta oltiin siis tuossa pari viikkoa sitten viettämässä ukin 70-vuotissyntymäpäivää Teneriffalla. Oltiin isolla porukalla, yhteensä 11 henkeä. Sää ei loman alussa ollut mitenkään erityisen lämmin, se vähän harmitti. Muuten mukava reissu!
Toinen kuva on otettu Teneriffan turistivenereissulta, jonka odotin olevan paljon huonompi kuin se loppujen lopuksi olikaan. Opas puhui liikaa ja musiikkia soitettiin liian lujalla, mutta siinähän se.
Kolmannessa kuvassa tulin juuri uimasta. Venereissun puolessa välissä pääsimme pulahtamaan upeassa poukamassa. Ihanaa, kun merivesi oli lämpimämpää kuin uima-altaan vesi - siellä en edes käynyt. PS. Rakastan noita aurinkolaseja!
Ensimmäinen kuva on mun edelliseltä hemmottelupäivältä, kampaajalla käyminen on ihanaa. Pakko on näistä aina päivittää mystoryyn. Pointsit vielä Goodmanin New Hairstoren Santerille, oli aivan mahtava tyyppi!
Tässä toisessa kuvasssa näette mun mielipiteen ensilumesta. Muiden somepäivityksistä voi päätellä yleisen mielipiteen lumesta, ei ollut kovin positiivinen. Mutta mä en voi sanoin kuvailla miten onnellinen olin aamulla herätessäni kun maa olikin valkoinen. Tulisipa luminen talvi
Viimeinen kuva on ehkä lempisnappini kaikista edellisistä, löysin nimittäin tuollaisen ihanan herkkukalenterin Pumpulille, eli mun vanhempien kissalle. Täytyyhän se joulu olla kissallakin! Käykääpäs muutkin muuten hakemassa Prismasta omanne, siellä oli koirillekin vastaava ;-)

30. lokakuuta 2017

I WISH...



Pahimmanlaatuinen jouluhössöttäjä ilmoittautuu! Enää kaksi kuukautta jouluun, enkä mä malta odottaa! Rakastan joulua, se on mun mielestä ylivoimaisesti paras juhlapyhä vuodessa. Tykkään yleisestä joulutunnelmasta - kaikki ovat hyvällä tuulella. Joulun tuoksu on ihana, perinteiset leipomiset, kuusi, tuoksukynttilät. Ja kun joulu ei ole mulle vain se yksi päivä, vaan sitä valmistellaan viikkoja, viritellään tunnelmaa, ja se jatkuu lähes uuteen vuoteen asti. Mulle on tärkeää, että jouluna saisin viettää aikaa perheen kanssa. Meidän suvussa on tapana ostaa monia lahjoja ja ihan kaikille. Itse rakastan ostaa lahjoja, varsinkin sillon, kun keksin jonkun oikein hyvän lahjan. Valehtelisin jos väittäisin, etten tykkäisi myös saada lahjoja. Jossain vaiheessa kesän vaihtuessa syksyksi alan miettimään, mitä toivoisin lahjaksi. Mun mielestä lahjalistat helpottavat lahjanostajan stressiä. Tässä jotain, mitä toivon lahjaksi tänä jouluna, aika harmaalta näyttää (vink vink jos joku sattuu tän näkeen). :D
Christmas wishes
1 ♥ Balmuirin tummanharmaa Lucca-viltti - oon uusi Polyvoren käyttäjä, enkä löytänyt sieltä oikean väristä vilttiä, kuvassa siis vaaleanharmaa. Sisustaminen on mun suuri intohimo, ja oon kuolannut tätä vilttiä varmaan vuoden päivät. Saatan jossain kohtaa tämän hankkia itselleni, ellei rakkaimmat lyöttäydy yhteen ja hanki mulle tätä ihanuutta.
2 ♥ Uusi untuvatyyny - ah, tästä oon unelmoinut. Mulla on kaksi, mutta toinen on jo aikansa elänyt. Tästä vinkkasin äidille ja hän taitaa tämän mulle hankkia. Ihanaa!
3 ♥ Tuoksukynttilöitä - love love love. Joulun alla ei parempaa lahjaa olekaan, voisin ottaa näitä vaikka kymmenen. Mullahan on synttäritkin joulukuun alussa ;-)
4 ♥ Tangle Teezer - harjojakin pitäisi tietyin väliajoin vaihtaa, no, enpä ole vaihtanut. Tykkään Tangle Teezeristä muun muassa sen pienen koon vuoksi. Tämän hetkinen harja mulla on pinkki, mutta musta olisi toivevärinä seuraavalle. Ajattelin antaa itsekin näitä joululahjaksi pari kappaletta.
5 ♥ Acne Studios -huivi - toinen pitkäaikainen haave hankintalistalla. Tästäkin unelmoin tummanharmaana. Mulla on tällä hetkellä oikeastaan vain yksi huivi, mitä käytän, ja se on musta. Harmaalle olisi käyttöä. Jos vain olisi rajattomasti rahaa... 
6 ♥ Uudet pörrösukat - miellyttävimmät sukat ikinä! Pörrösukkiakin on ollut jo muutamat, mutta pesujen myötä ne eivät ole entisensä. Ihanaa on laittaa jalkaan uudet pörrösukat suoraan paketista!
7 ♥ Adidaksen huppari Talvisin usein käyttöön pääsevät isot lämpimät hupparit. Adidas on erittäin erittäin in, ja mulle kelpaisi lämmittimeksi yksi tällainen. Rakastan lunta ja pakkasta, eikä paksu huppari talvitakin alla kuulosta yhtään hassummalta!
Näiden lisäksi olen toivonut myös lahjakorttia kosmetologille ja hierojalle. Hemmottelua, jota en viitsi itse ostaa. Mitä lähemmäs joulua mennään, keksin uusia kivoja lahjatoiveita, ja lista muuttaa muotoaan. Iloista joulun odotusta muillekin innokkaille!

25. syyskuuta 2017

MUUTAMA KUVA PARIISISTA

No huh, onpas taas tullut taukoa kirjoittelusta. Hiukan on inspiraatio hukassa, kirjoittaminen ei suju alkuunkaan. Toiset sanovat, että se menee ohi vain kirjoittamalla, mutta mä en silloin ole tyytyväinen tekstiin, enkä näin ollen haluaisi julkaista sitä. Tämä höpötys on sitä julkaisukelvotonta tuotosta, mutta koitan tällä kertaa katsoa sitä sormieni läpi. 

Pariisistakin palattiin puolitoista kuukautta sitten, mutta eipä se haittaa. Kuvia tuli näpsittyä runsaasti. Lyhyesti sanottuna oli erittäin haastavaa valita muutama kuva tähän postaukseen. Vielä haastavampaa oli työstää Ifolor-kuvakirja, saatatte vain kuvitella... Onneksi sain sen vihdoin muutama päivä sitten valmiiksi. Koska reissusta on kulunut jo niin pitkä aika, en enää koe tärkeäksi eritellä meidän tekemisiä joka päivältä. Ajattelin kuitenkin jatkaa tätä postausta myöhemmin toisella osalla, johon jaan kuvia Nizzasta. Tässä kuitenkin ne muutama kuva Pariisista: